Lappeerannasta tulee onneksi muutakin kuin Kotiteollisuus ja Saipa. Vuonna 2006 perustetun Disease of The Nationin kakkosdemo nimittäin potkii persiille siihen malliin, että vetyt ja atomit menevät vielä varomattomalta tallaajalta sekaisin.
Vaikka Disease of the Nation on yhtyeenä varsin tuore tapaus, sen metalli on kakkosdemolla hioutunut jo hyvin rivakaksi sekoitukseksi metallia, hardcorea ja punk-elementtejä. Etenkin vokalisti Migen ilmaisu on täynnä muistutuksia kahdesta viimeksi mainitusta, tuoden musiikkiin sopivaa särmää. Jollain pitää erottua Killswitchien kansoittamasta core-massasta, ja Disease of the Nation onnistuu tekemään sen hienosti.
Neljän biisin mittainen Infected Human Being esittelee kansankunnan taudin parhaan osaamisen aina fiilistelystä armottomaan turpasaunaan asti. Neljästä biisistä parhaimmaksi helmeksi nousee kolmantena virtaava The Fist Magnet, joka osaa ottaa irti tunnelman ja turpasaunan.
Demo on myös soundillisesti timangia tasoa, ja bändissähän ei mitään räveltäjämuusikoita soita, joten kokonaisuus on helvetin toimiva.
4,5/5
Infected Human Beingby Teemu Karisukki, Miasma Magazine (#28)
Bändi ilmoittaa tyylikseen suunnasta toiseen poukkoilevan vinksahtaneen metallin ja tuon määritelmän allekirjoitan täysin. Soittoniekat näyttävät heti alkuun ne kuuluisat närhen munat ja mikäs siinä, kun taitoa löytyy. Nimibiisi vedetään nopealla deathrashilla kumartaen toiseen suuntaan, samalla pyllistäen toisaalle. Mielleyhtymiä syntyy moneen bändiin. Esimerkiksi Stam1naan, jossa kitaristi Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäki soittelee nelikielistä. Bassottelun DOTN:issa hoitava Juha-Matti ”Jupu” Kangasmäki vetäisee biisiin pienen soolomaisen pätkän. Kitaristivokalisti Mikko ”Mige” Knuutilan monipuolinen ääni seikkailee deathmaisista örinöistä thrash-säksätyksen siivittämänä Cradle of Filthin Dani Filthin mieleen tuoviin kirskunoihin.
Shotgun Between Your Eyes mätetään takuuvarmasti suoraan tauluun. Vihaisten vokaalien kanssa päällekkäin käytettävä puhdaslaulu toimii todella loistavasti, eikä tietenkään voi olla sivuuttamatta biisissä kuultavaa haitaria. The Fist Magnet on demon rauhallisin vetäisy Ville Tuomen mieleen tuovine kevyine puhtaine lauluineen. Ankaran mäiskeen vastapainona tämä toimii täydellisesti. New Born Depression jatkaa kahden ensimmäisen biisin poikkitaiteellisuutta, ollen välillä rakkaudellisen hempeä ja välillä kuin Lawnmover Dethin ja Morbid Angelin äkäinen lapsi. Suoritusta ei voi kuin ihailla.
Infected Human Being on Disease of the Nation -nimeä kantavan lappeenrantalais-yhtyeen toinen demo. Nelihenkinen yhtye on perustettu syksyllä 2006, jonka jälkeen omaa soundia on lähdetty hakemaan keikkailun ja treenaamisen myötä. Yhtyeen musiikki kuulostaa tällä tuotoksella varsin vihaiselta ja aggressiiviselta ja löytyypä musiikista vahvoja vivahteita myös blackmetallisemmasta ilmaisusta.
Neljä raitaa sisältävä tuotos käynnistyy nimikkoraita Infected Human Beingillä ja heti ensimetreistä alkaen peli tehdään selväksi ankaralla rumputulituksella sekä nopealla kitaroinnilla. Vokaaleista tulee ajoittain varsin kovasti mieleen Cradle of Filth ja musiikkikin tuntuu nojaavan pohjalla varsin samaan suuntaan. Samanlaista tunnelmointia tästä ei kyllä löydy, mutta sitä tuskin on lähdetty hakemaankaan. Shotgun Between Your Eyes jatkaa edeltäjäänsä hieman rockimmalla otteella, mutta aggressivuutta tästäkään ei jää puuttumaan missään vaiheessa. Rauhallisemmin alkava The Fist Magnet on edeltäjiään rauhallisempi tuotos, jonka jälkeen peli käynnistetään uudelleen täyteen vauhtiin ja alkutahtien tunnelmiin päätösraita New Born Depressionilla.
Kokonaisuudessaan Disease of the Nation on onnistunut luomaan varsin vihaisenkuuloisen paketin Infected Human Being- tuotoksellansa. Sävellykset ovat kuitenkin monipuolisuudestaan huolimatta hieman mieleenjäämättöämiä, elementtejä on paljon ja lujaahan tässä mennään, mutta jotakin tästä jäi kuitenkin puuttumaan.
Kymmenen kuukautta sitten lappeenrantalainen Disease of the Nation pisti pakan sekaisin järkyttävän ehdottomalla Isolation kiekollaan, joka yhdisti deathin ja thrashin parhaita puolia kuulumatta silti suoranaisesti kumpaankaan suuntaukseen. Nyt ryhmä palaa takaisin rikospaikalle neljän tuoreen siivun voimin ja jälleen näytetään keskaria genrerajoille, kuten saatteessakin todetaan. Meno on taas kovaa, yritys vieläkin kovempaa – eikä puurtaminen ole suinkaan hedelmätöntä. Retkue ryydittää metallointiaan melodisen metallin progehtavialla mausteilla, sekä räyhäkkäimman mahdollisen rockin uholla. Yli kuusiminuuttinen The Fist Magnet summaa tehokkaimmin ryhmän vahvat puolet. Lopputulos on outo, mutta enimmäkseen onnistunut yhdistelmä näitä kaikkia tekijöitä, jotka yhdessä muodostavat vahvan ominaistyylin.
Disease of the Nation made one thing clear on their debut demo "Isolation", that they are going to make their way to the top - one way or another. This time the nation gets its critic via "Infected Human Being". Lyrically Kaikka and Mige have made such a pouring acid, which remind you of every sad fact in your life - you are just a poor human being. Musical improvements have happened, yet small, but still significant for the progress. Crossover lines bounce through Grindcore, Hardcore, Death Metal, Black Metal, Thrash Metal - you name it. Also groovy Pop chants are at present, which are a really nice add-on.
"Infected Human Being", "Shotgun Between Your Eyes" and "New Born Depression" are those milestones, which are going to hold their places for a long time. Fast, brutal, awkward and sexy songs are made with pervert compassion, which cannot be achieved easily. Nevertheless "The Fist Magnet" song is at least a more easy-going song compared to the others, but it makes the package of four to one supreme release. It might sound stupid, naive or so whatever, but if these guys can keep the spirit going, they'll conquer something more than just smelly pubs of Lappeenranta city.